Tulitusta Ryssänkirkon tornista

Isäni Santeri Salokangas, s. 7.2.1895. Kotoisin Nousiaisista.

Hän oli Nousiaisten Suojeluskunnan perustajajäsen. 1917 hän lähti opiskelemaan Jämsän Kansanopistoon. 1918 Jämsään muodostui suuri valkoisten taistelujoukkojen keskittymispaikka eversti Wilkmanin johdolla. Hänen johdossaan oli 3700 miestä. Santeri lähti suoraan kansanopiston penkiltä taisteluihin mukaan. Vapaussodan tapahtumista hän ei puhunut juuri mitään. Yhdestä tapahtumasta Tampereen 

valtauksessa muistan  hänen puhuneen. \"Sorrin mäessä taistellessa heidän joukuettaan tulitettiin jotenkin oudosti. Hän antoi omavaltai-

sesti tulikomennon omalle ryhmälleen ampua lippaat tyhjiksi Ryssänkirkon tornin aukkoihin. Havainto oli ilmeisen oikea, koska tulitus

loppui heitä kohtaan.\"

Urhoolisuudestaan Santeri sai C.G.E.Mannerheimin omakätisesti allekirjoittaman, ryhmänjohtaja Santeri Salokankaalle osoitetun kunniakirjan ja Nousiaisista kultakellon jonka takakannessa on upeat kaiverrukset: Muisto vapauden voitosta 1918 - kansalaisilta Nousiaisissa. Taulun keskellä isot kirjaimet SS.

Häneltä on jäänyt myös muistoksi tikaripuukko jonka on takonut Jämsän Hassinkylän seppä eräälle punakaartilaisryhmälle lähitaisteluaseiksi. Tikari on upea näyte käsityötaidosta, siinä on takomalla tehty metallinen tuppikin. Tikarin Santeri sai appi-isältään Emil Rantalalta Jämsässä.

Olli Salokangas

Isäni yllättävä paljastus

 Tarina:Isäni yllättävä paljastus.

Isäni Frans oli syntynyt 1895 12 kesäkuuta, Orimattilassa. Hän avioitui 46 vuotiaana. Isäni oli \"vanha mies\" jo syntyessäni, ja jäi minulle vieman vieraaksi. Hän johti perustamaansa maalausliikettä Helsingissä. Meillä oli \"porvaritausta\", niin luulin. Vanhempani äänestivät kokoomusta, jota myös itsekkin äänestin tultuani siihen ikään. Suuri yllätys paljastui, kun äänitin isäni tarinaa hänen ollessa 85 vuotias. Oikeistolaisena pitämäni liikkeenharjoittaja oli ollut 1918 Hennalan vankileirillä 22 vuotiaana. Hänet oli otettu väkisin mukaan ja palvellut punaisten sanitäärina. Mistä hän oli joutunut vangiksi, jäi hämäräksi. Mutta jostain Hämeestä tai Pirkanmaalta. Vankileirillä jossa kuoli hyvin paljon ihmisiä huonoista ravitsemusoloita johtuen erilaisiin sairauksiin. Isäni pistettiin keittämään tapettiliisteriä rukiista, maalari kun oli. Tapettiliisteri oli hänen pelastuksensa.

Teemu Luoto

Luvaton hyökkäys

 Tarina: Kuulin piirustuksenopettajalta Iivari Honkolalta, joka osallistui 16-vuotiaana Tampereen valtaukseen, seuraavan tarinan v.1968. Kuortanelaisten ja ähtäriläisten komppania yhdessä Vöyrin koulun komppanian kanssa hyökkäsi 23.3.1918 Messukylään ja sai koko Tampereen puolustuksen sekaisin, jolloin piirittäminenkin onnistui helpommin kun punaiset keskittivät kaikki liikenevät voimansa Messukylän suuntaan. Isoisäni oli mukana hyökkäyksessä,jossa kymmenkunta kotikylän nuorta miestä kaatui. Hyökkäys tehtiin oma-aloitteisesti ilman johdon lupaa jääkäriluutnantti Kohosen johdolla. Tarinan mukaan valkoiset kuulustelivat Messukylän työväentalon tuntumassa naiskaartilaisia, joiden mukaan työväentalossa ei ole vihollisia. Jääkäriluutnantti kohosen ja kotikylän miesten kävellessä Työväentalon pihan poikki ne ammuttiin konekiväärellä pihalle. Ainoastaan yksi siitä pääsi pakenemaan raahaten pahasti haavoittunutta asetoveriaan. Koko uhkarohkea hyökkäys pysähtyi siihen ja valkoiset joutuivat perääntymään takaisin Takahuhtiin. Yöllisen hyökkäyksen merkitys oli siinä, että Tampere saatiin nopeammin saartorenkaaseen. Koska hyökkäys oli luvaton ja johtaja kaatui, historiankirjat Ylikangasta ja sodan johtoa myöten ovat unohtaneet sankariluutnantin merkityksen.

Erkki Keski-Nisula

Isä painoi35 kg

Isäni oli mukana kapinassa. Hän oli syntynyt loppuvuodesta1899. Hän työskenteli renkinä Kiikosissa, mistä hän myös oli kotoisin.

Punakaartissa isän joukot olivat lähteneet Lauttakylästä Hauholle, mistä piti edetä Hämeenlinnaan ja Lahteen. He kuitenkin joutuivat saksalaisten piirittämäksi jossain Hauhon seudulla ja jäivät vangeiksi. Saksalaiset vaihtoivat vankien hyvät saappaat huonompiin.

Punakaartilaiset kävelytettiin Lahteen ensin jollekkin kentälle ja sieltä johonkin tehtaaseen. Tiet olivat siihen aikaan keväästä kuraisia.

Vankiaikana isä kertoi saaneensa leivän palan ja silakan, joskus hapankaalisoppaa. Vesipullo maksoi satasia.

Vapautuessaan 3.elokuuta 1918 hän painoi 35kg.

Ilmeisesti hän oli päässyt junalla Kiikan asemalle, josta kävelivät kotio 25 km.

Isä oli yksitoista lapsisesta perheestä, vanhempi veli pakotettiin talosta valkosten puolelle!

 

Kalevi Hakala

Talvisota yhdisti Ikaalisten rintamat

IKAALISTEN RINTAMAN ratkaisuotteluissa 16.-23. päivinä maaliskuuta 1918 taistelevien joukkojen rintamakomentajana toimi kaksi miestä, Anton Leinonen ja Ernst Linder, joiden elämänkohtalot myöhemminkin kohtasivat.

Ruotsalainen eversti Ernst Linder, 59 v. johti valkoisten joukkojen rynnistystä Ikaalisista kohden Tamperetta. 

Suomalainen kirjansitoja Anton Leinonen, 24 v. piti Kyröskoskella näpeissään punaisten puolustusta.  Hänellä oli komennuksessaan noin 3700 punaista nauhaa kantavaa miestä.

Tulos:  Linder ylennettiin ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäskyllä juuri 50-vuotispäivänsä alla huhtikuussa 1918 kenraalimajuriksi. Leinoselle luettiin kuolemantuomio.  Rivistöstä etsittiin päälliköitä.  Kun Leinosta huudettiin, hän ei antanut merkkiä, eivätkä toverit pettäneet.  Valtiorikosoikeus tuomitsi hänet 15 vuodeksi kuritushuoneeseen ja olemaan sen lisäksi 15 vuotta kansalaisluottamusta vailla.  Hän oli tutustunut erääseen tyttöön ennen kapinaa.  Rakastunut tyttö odotti kaikki pitkät vankilavuodet tätä miestä. 

Linderiä odotti Tukholmassa hänen toinen puolisonsa, vapaaherratar Märta Cederström.  Elämänsä aikana eversti Linder oli kolmasti naimisissa Ruotsin ylimyspiireihin kuuluneiden naisten kanssa.

Tuli vuosi 1924.  Merkittävä vuosi kummallekin Ikaalisten rintaman komentajalle.

Ernst Linder voitti Pariisin olympiakisoissa kouluratsastuksen kultamitalin, Ruotsi sai kaksoisvoiton. Anton Leinonen vapautui armahdettuna Tammisaaresta kuuden vuoden vankeuden jälkeen.  Ensimmäisen vuoden hän söi vatsansa takia velliä, jatkoi urheiluharrastuksiaan ja kohta syntyi tytär, sen rakastuneen odottajan kanssa.  Anton oli Tahmelan Vesan voimistelutähtiä, tekivät porukalla asentoja ja pyramideja monilla liittojuhlilla.  1920-luvun puolivälissä he perustivat Leinosen leipomon Pispalaan Päivölän kadulle lähelle Ylä-Voimaa, mutta se teki konkurssin 1930-luvun lamavuosina.  Anton Leinonen sai töitä hihnatehtaassa.

Tuli vuosi 1939.  Nyt jotain yhteistä näillä miehillä.  He taistelivat samalla puolella saman asian puolesta:   Kenraalimajuri Linder johti yli 70-vuotiaana skandinaavisia vapaaehtoisjoukkoja Sallan suunnalla ja oli Pohjois-Suomen rintamakomentajana.  Hänet ylennettiin maaliskuun lopussa 1940 ratsuväenkenraaliksi.  Työmies Anton Leinonen osallistui talvisotaan väestönsuojelumiehenä.  Hän kulki Pispalan katuja ja katsoi näkyykö valoja.  Hän koputti oveen ja pyysi laittamaan tiukemmat verhot, etteivät Neuvostoliiton pommittajalentäjät löytäisi Pispalaa. 

Anton Leinosen Kerttu-tytär (Huhtinen) on kertonut Timo Malmille vuonna 2006:

 - Minä olin talvisotaa paossa Ruovedellä.  Olin silloin 14-vuotias urheilijatyttö ja suuren isänmaallisen innostuksen täyttämä.  Talvisota on minusta yhdistänyt kansan veljessodan jälkeen.

Veikko Huuska

Punaritarin legenda

   Arvi-setäni, Arvid Mikael Janhusen (1900-1941), tarkempi henkilöhistoria alkoi paljastua vasta 1990-luvun alkupuolella, kun saatiin häntä koskevia asiakirjoja julkisuuteen. Siihen saakka hänestä oli sukumme keskuudessa liikkeellä erilaisia tarinoita ja huhuja. Tiedettiin kyllä, että isoisäni Akseli Janhusen perheen kolme vanhinta poikaa oli ollut punakaartissa, mutta asiasta puhuttiin lapsuudessani varsin pidättyväisesti pienessä piirissä ja pienin kirjaimin. Muistan tässä yhteydessä kuulleeni joitakin kertoja sanat “punikki” ja “lahtari”, joiden merkitys selvisi minulle vasta paljon myähemmin.

Pohdiskelin joskus, mikä sai 17-vuotiaan nuorukaisen lähtemään punakaartiin kiväärimiehenä maaliskuussa 1918 Tampereen Sorinahteelle ja Pispalaan. Virallisista kuulustelupäytäkirjoista selviää, että Arvi lähti mukaan toisten kiihotuksesta ja palkan toivossa. Palkkaa hän ei ehtinyt saada, vaan hänet vangittiin 6.4.1918 Pispalassa ja passitettiin vankileirille. Nuorena henkilänä hän säästyi kuolemantuomiolta ja kolmen vuoden kuritushuonetuomio muutettiin viideksi vuodeksi ehdollista. Arvi vapautettiin ja hän palasi kotiin Tomtebackan (Haltiala) tilalle, jossa hänen isänsä tyäskenteli muonarenkinä.

Mikä sai 41-vuotiaan korpraali Arvi Janhusen lähtemään jatkosotaan helsinkiläisen ässä-rykmentin, JR26:n riveihin kesäkuussa 1941ä Oman arvioni mukaan hänellä oli mielessään mahdollinen näytän paikka ja vuoden 1918 symbolisen velan takaisinmaksu.

Korpraali Janhusen sotasuoritukset olivat sitä luokkaa, että hänelle ehdotettiin Mannerheim-ristiä, jonka ylipäällikkä myänsi 27.11.1941 (n:o 43). Tätä korpraali Janhunen ei saanut koskaan tietää, sillä kuoliaaksi tekeytynyt politrukki laukaisi aseensa kuolettavasti kohti Janhusta taitelun jälkitilanteessa päivää aikaisemmin lähellä Karhumäkeä. Arvi Janhunen menehtyi vammoihinsa samana päivänä klo 23.30.

Ainoan punaritarin legenda oli syntynyt.

Reino Janhunen

Muistona ruostunut pistin

Tarina: Kalevankankaan taistelu oli selvä punaisten torjuntavoitto. Taistelussa kaatui 32 jääkäriä, jotka olivat upseeritason miehiä. itse kaupungin valtauksessa, joka oli valkoisille olosuhteisiin nähden varsin helppo, kaatui vain 12 jääkäriä,jotka olivat miehistötasoa. Kalevankankaan taistelu oli viimeinen taistelu, johon Mannerheim sekaantui henkilökohtaisesti. osa valkoisista kaatuneista on merkitty Messukylässä kaatuneiksi. Naiskaartilaisia ei joukossa näytä luetteloiden mukaan olleen, vaikka monet romaanikirjailijat niin kuvittelevat. Myöskin punaisia kaatui taistelussa vähän, vaikka sitäkin liioitellaan. Kalevankankaalla kaatui valkoisia noin kolme kertaa enemmän kuin kaupungin valtauksessa. Vaikka isoisäni komppania ja pataljoona hyökkäsi punaisten selustaan radan vartta Lapinniemestä, niistä kaatui kymmenkunta sotilasta,joista yksi oli isoisäni.Isoisäni liittyi 38 vuotiaana Kuortaneen suojeluskuntaan syyskuussa 1917, oli mukana Lapuan ja Seinäjoen valtauksessa, vartioi

  Haapamäen asemaa, oli Länkipohjan, Oriveden ja Messukylän taisteluissa. Ennusti kaatuvansa tai pahasti haavoittuvansa kaupungin valtauksessa. Muistona hänestä oli vintillä ruostunut pistin, kellastunut kaatumisilmoitus päämajasta ja vapaudenristi 4. Valokuvia ei ollut eikä tietoa kaatumispaikasta 85 vuoteen. Matti Yli-Mäyrylle jäi jälkeenleski ja kolme lasta. Neljäs lapsi ja molemmat vanhemmat olivat kuoilleet vuoden sisällä. Jouduin noin kymmenvuotiaana olemaan varsin intensiivisesti dementoituneen lesken apuna pari vuotta. Tampereen yliopistossa vuosina 1966-71 opiskelleena olen ollut aina tavattoman kiinnostunut Tampereen taistelusta.

Erkki Keski-Nisula