Punaritarin legenda

   Arvi-setäni, Arvid Mikael Janhusen (1900-1941), tarkempi henkilöhistoria alkoi paljastua vasta 1990-luvun alkupuolella, kun saatiin häntä koskevia asiakirjoja julkisuuteen. Siihen saakka hänestä oli sukumme keskuudessa liikkeellä erilaisia tarinoita ja huhuja. Tiedettiin kyllä, että isoisäni Akseli Janhusen perheen kolme vanhinta poikaa oli ollut punakaartissa, mutta asiasta puhuttiin lapsuudessani varsin pidättyväisesti pienessä piirissä ja pienin kirjaimin. Muistan tässä yhteydessä kuulleeni joitakin kertoja sanat “punikki” ja “lahtari”, joiden merkitys selvisi minulle vasta paljon myähemmin.

Pohdiskelin joskus, mikä sai 17-vuotiaan nuorukaisen lähtemään punakaartiin kiväärimiehenä maaliskuussa 1918 Tampereen Sorinahteelle ja Pispalaan. Virallisista kuulustelupäytäkirjoista selviää, että Arvi lähti mukaan toisten kiihotuksesta ja palkan toivossa. Palkkaa hän ei ehtinyt saada, vaan hänet vangittiin 6.4.1918 Pispalassa ja passitettiin vankileirille. Nuorena henkilänä hän säästyi kuolemantuomiolta ja kolmen vuoden kuritushuonetuomio muutettiin viideksi vuodeksi ehdollista. Arvi vapautettiin ja hän palasi kotiin Tomtebackan (Haltiala) tilalle, jossa hänen isänsä tyäskenteli muonarenkinä.

Mikä sai 41-vuotiaan korpraali Arvi Janhusen lähtemään jatkosotaan helsinkiläisen ässä-rykmentin, JR26:n riveihin kesäkuussa 1941ä Oman arvioni mukaan hänellä oli mielessään mahdollinen näytän paikka ja vuoden 1918 symbolisen velan takaisinmaksu.

Korpraali Janhusen sotasuoritukset olivat sitä luokkaa, että hänelle ehdotettiin Mannerheim-ristiä, jonka ylipäällikkä myänsi 27.11.1941 (n:o 43). Tätä korpraali Janhunen ei saanut koskaan tietää, sillä kuoliaaksi tekeytynyt politrukki laukaisi aseensa kuolettavasti kohti Janhusta taitelun jälkitilanteessa päivää aikaisemmin lähellä Karhumäkeä. Arvi Janhunen menehtyi vammoihinsa samana päivänä klo 23.30.

Ainoan punaritarin legenda oli syntynyt.

Reino Janhunen