torstai 3. huhtikuuta 2008

Tulitusta Ryssänkirkon tornista

Isäni Santeri Salokangas, s. 7.2.1895. Kotoisin Nousiaisista.

Hän oli Nousiaisten Suojeluskunnan perustajajäsen. 1917 hän lähti opiskelemaan Jämsän Kansanopistoon. 1918 Jämsään muodostui suuri valkoisten taistelujoukkojen keskittymispaikka eversti Wilkmanin johdolla. Hänen johdossaan oli 3700 miestä. Santeri lähti suoraan kansanopiston penkiltä taisteluihin mukaan. Vapaussodan tapahtumista hän ei puhunut juuri mitään. Yhdestä tapahtumasta Tampereen 

valtauksessa muistan  hänen puhuneen. \"Sorrin mäessä taistellessa heidän joukuettaan tulitettiin jotenkin oudosti. Hän antoi omavaltai-

sesti tulikomennon omalle ryhmälleen ampua lippaat tyhjiksi Ryssänkirkon tornin aukkoihin. Havainto oli ilmeisen oikea, koska tulitus

loppui heitä kohtaan.\"

Urhoolisuudestaan Santeri sai C.G.E.Mannerheimin omakätisesti allekirjoittaman, ryhmänjohtaja Santeri Salokankaalle osoitetun kunniakirjan ja Nousiaisista kultakellon jonka takakannessa on upeat kaiverrukset: Muisto vapauden voitosta 1918 - kansalaisilta Nousiaisissa. Taulun keskellä isot kirjaimet SS.


Häneltä on jäänyt myös muistoksi tikaripuukko jonka on takonut Jämsän Hassinkylän seppä eräälle punakaartilaisryhmälle lähitaisteluaseiksi. Tikari on upea näyte käsityötaidosta, siinä on takomalla tehty metallinen tuppikin. Tikarin Santeri sai appi-isältään Emil Rantalalta Jämsässä.


Olli Salokangas

2 kommenttia:

marianne kirjoitti...

No bul´SHE is ... art himself ...

Kenelle kellot soivat Olli? Ollin oppivuodet ja kutsu kalaan on vahva kuin kattokassisen auralevy.

Levy soittaa Lov isa ~ älä anna pojallesi kaloja, anna hänelle verkot ~ NEt´people Ja´ta du din hau´en leu@sampo takoo todellisia helmiä...

marianne kirjoitti...

Sad Sam ~ don´t worry ~
LOV lib´ER ´tee... kuppi teetä ja sympatiaa ja vapaus on ME´idän kaikkien... tai´etta taidetta voi katsoa monin silmin ja pienin niistä ei ´kysy hintaa!?

Sammon ryöstö ja lapsellasi on kauniit saappaat, syksyn viimeinen lehti ~don´t worry BE HAPPY ~hiirenkorvan aiheet on vasta tulo´illa´an apple ... istuta vielä se omenapuu@usko taiteenvallankumouk´sideen, tämä side on vahva ja sen nimi on LOV´i´ISA - "barbaarin saappaat" ja kuka laulaa kenetkin suo´hon ... hän ei ainakaan, hän rakastaa teitä kaikkia :) kalasataman valot, ota tai jätä

* TAKE or LIVE ~ life